Ja viimeinen viikko täynnä kokeita on suoritettu. Sen jälkeen viikonloppuna nautin vielä Lyonin suurimmasta festivaalista Fête des Lumièresta ennen lähtöä.
Olen hoitanut lähes kaikki Erasmus-vaihtoon liittyvät laput ja kyselyt, joista jo aiemmin mainitsin. Nyt siis saan vaan odotella, millon tulokset kokeista ja koko lukukaudesta tulevat. Lyonin yliopiston hallinnon arvio oli, että ne tulevat viimeistään tammikuun lopulla, eli ennen sitä niitä ei varmaan kannata odottaa. Kokeet olivat eri tasoisia (tai mun osaaminen hieman vaihtelevaa), mutta uskon kyllä, että pääsin kaikista hyvin läpi. Ranskan kokeiden tulokset sainkin jo ja hyvin meni!
Kirjoitin viimeksi kotiinpaluusta aika paljon. Kolme-neljä kuukautta vaihdossa ei ole loppujen lopuksi kovin pitkä aika, mutta jonkun aikaa saa varmasti totutella uudestaan oman elämän rytmiin.
Kotiin on kiva palata ja opin Lyonissa paljon uutta, niin kielitaidon kuin oikeudellisen osaamisen suhteen. Lisäksi sain mahtavia kavereita, joita toivon näkeväni tulevaisuudessa uudelleen.
Vaihto-opiskeluni Lyonissa oli siis mahtava kokemus. Viihdyin todella hyvin ja vaikka kaikki ei aina mennyt putkeen, niin kaikesta kuitenkin aina selvisi. Suosittelisin Eramus-vaihtoa kaikille, jotka haluavat oppia uutta alastaan monikulttuurisessa ympäristössä, oppia kieliä tai muuten vaan kasvaa ihmisenä ja kokea uutta.
Toivottavasti tästä blogista on hyötyä vaihtoa miettiville tai vaihtoon lähteville! Siispä: (pidetään oikeudet ranskan kielen kielioppivirheisiin)
J'aime Lyon et je suis très heureuse que j'aie fait un échange là! Mais maintenant:
Vers de nouvelles aventures!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti