perjantai 22. syyskuuta 2017

Oikeustieteen opiskelu alkoi

Oikeustieteen opiskelu täällä tarkoittaa vaihtareille eurooppaoikeutta ja kansainvälisiä ihmisoikeuksia. Koska opiskelijoita on ympäri maailmaa, ensimmäinen varsinainen opiskeluviikko meni lähinnä Euroopan unionin historian opiskeluun. Suomalaisena tämä tuntui turhalta, koska se on käyty koulussa ja vielä yliopistossa läpi monta kertaa, mutta Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta sekä Oseanista tuleville asia ei ollut yhtä tuttu. Ensimmäinen viikko meni siis erittäin leppoisasti, jopa hieman tunneilla tylsistyen. Tätä ei kuitenkaan jatkunut kauaa, sillä heti ensimmäisiltä tunneilta tuli läksyksi muun muassa täyttää caseen perustuva YK:n valituslomake ihmisoikeuksien rikkomisesta sekä lukea noin 40 sivua Euroopan Data Protection -käsikirjaa sekä tehdä asiaan liittyviä tehtäviä.  

Professorit kursseillani ovat pääasiassa englanninkielisiä, mutta myös yksi ranskankielinen, ja englannin kanssa hieman haparoiva, opettaja löytyy. Kaikki ovat erittäin mukavia ja kiinnostuneita aiheistaan. Opetuksessa käytetään powerpointteja ja opiskelijoiden odotetaan tekevän muistiinpanoja. Tunnit eivät kuitenkaan ole perinteisen ranskalaisen opetustyylin mukaisia (opettaja puhuu ja kaikki kirjoittaa kaiken), vaan jonkinnäköisiä hybridejä, sillä lukemista on jonkun verran, vaikka muistiinpanojen tekeminen on myös tärkeää. Lisäksi tunnit ovat pakollisia.

Ranskan opiskelu on myös jatkunut entiseen malliinsa, vaikka tunnit vähenivät neljään tuntiin viikossa. Paljon tehtäviä, kirjoituksia ja testejä, sekä koko luokan edessä puhumista. Mutta ranskan opiskelu on mukavaa. Kaikki kurssit itse asiassa vaikuttavat tosi mukavilta, varsinkin kun pääsee tutustumaan aiheisiin syvemmin.

Viimeiset kaksi viikkoa oli käynnissä Add & Drop -period, mikä tarkoittaa sitä, että kursseja pystyi vielä vaihtamaan, jos niissä oli tilaa. En tehnyt yhtään vaihtoa ja opiskelen seuraavia kursseja: Conflict and Paradox in the European Union, European Business Law, European Data Protection Law sekä Introduction to Human Rights Law.

Eli arki on virallisesti alkanut, syksy tullut ja läksyjä riittää.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

La Fin

Syksy Lyonissa on ohi. Ja viimeinen viikko täynnä kokeita on suoritettu. Sen jälkeen viikonloppuna nautin vielä Lyonin suurimmasta fes...